Musiikkia päiväntasaajalta

Musiikkia päiväntasaajalta

Kirjoittaja: Isa Halme, viulisti

IMG_20200109_154915

Matkustin Afrikkaan ensimmäistä kertaa elämässäni kaksi vuotta sitten. Mukanani oli kuusi viulua sekä valtava määrä kieliä, hartseja, olkatukia, leukatukia ja nuottimateriaaleja. Tarkoitukseni oli mennä tutkimaan, miten viulunsoiton opetusta ja musiikin oppimisen kulttuuria voisi viedä Ruandaan, pieneen Keski-Afrikan maahan.

Minua oli muutamaa kuukautta aiemmin lähestynyt Crescendo International -niminen järjestö, joka oli toiminut maassa jo useamman vuoden ajan osana Music Road Rwanda -projektia.

Music Road Rwandan toiminta oli pitänyt sisällään työtä monissa muodoissa mm. orpokodeissa, kouluissa ja katulasten parissa, tarjoten musiikinopetusta eri yhteisöissä sekä järjestäen klassisen musiikin konsertteja. Maaliskuussa 2019, vuosi ensimmäisen vierailuni jälkeen, järjestö laajensi toimintaansa perustaen maan pääkaupunkiin eurooppalaisten lahjoitusvarojen sekä eurooppalaisten opettajien vapaaehtoistyön voimin toimivan Music School BFT -musiikkikoulun (Best Future from Today). Koulun oppilaaksi voi ilmoittautua kuka tahansa ja maksutonta opetusta tarjoaa kahdeksan paikallista opettajaa laulussa, musiikinteoriassa sekä pianon, viulun, kitaran ja ruandalaisen perinnesoittimen inangan soitossa.

Rytmi ja tanssi ovat luonnollinen osa ruandalaista elämää ja niihin liittyvä kulttuuri perinnesoittimineen ja -lauluineen on vahva. Paikallisten ihmisten kanssa keskustellessa huomaa nopeasti, että musiikin parantavaan ja toivoa antavaan voimaan uskotaan ja ruandalaiset ovat lähtökohtaisesti hyvin avoimia ja innokkaita ottamaan vastaan musiikkia sen monissa eri muodoissa.

P1060246
Coucou, paikallinen kitaraopettaja pitämässä ryhmätuntia

Vaikka musiikilla on syvälle juurtunut asema ruandalaisessa kulttuurissa, on klassinen musiikki maassa vielä melko heikosti tunnettua, eikä esimerkiksi länsimaiselle taidemusiikille tyypillisiä jousi- tai puhallinsoittimia ole juurikaan saatavilla. Ruandassa ei ole lainkaan musiikkiopistoja, ja vain erittäin harvoista kouluista löytyy oppiaineena musiikki. Mahdollisuutta musiikinopiskeluun ammattitasolla ei myöskään ole. Lähimmät musiikkikoulutusta tarjoavat yliopistot sijaitsevat naapurimaissa Ugandassa ja Tansaniassa, joista useat haaveilevatkin voivansa hakea oppia. Hyvin harvoille tämä on kuitenkaan mahdollista, mistä johtuen kysyntää niin opetukselle kuin soittimillekin on.

Suuri osa Music Road Rwanda -projektista keskittyy paikallisten opettajien kouluttamiseen. Eurooppalaisista muusikoista koostuva kolmen-seitsemän opettajan ryhmä käy paikan päällä toistaiseksi kahdesti vuodessa. He panostavat sekä instrumenttiopetukseen että opettajien pedagogiseen koulutukseen. Afrikassa vietettyjen periodien ulkopuolella monenlaisia soittamiseen ja opettamiseen liittyviä ongelmia ratkotaan mannerten välisten viestien sekä videopuheluiden avulla.

Valmistellessani lähtöä ensimmäiselle Afrikan matkalleni, tietoa tulevasta musiikkikoulusta, paikallisista opettajista, yhteistyötahoista saati oppilaista ei vielä ollut. Ajatus siitä, että minun tulisi järjestää ja olla vastuussa viuluopetuksesta paikassa, jossa ei ole pätevää opettajaa tai riittävästi soittimia lapsille kotiin annettavaksi, tuntui lähes mahdottomalta.

Ensimmäisellä matkalla omaksi työparikseni sekä oppipojakseni löytyi silloin 18-vuotias Eugene, joka tällä hetkellä toimii BFT-musiikkikoulun viulunsoitonopettajana. Hän oli kirkoltaan kahta vuotta aiemmin löytänyt viulun, jota hän oli omaksi ilokseen alkanut soittaa. Tavatessamme Eugene oli lähes täysin itseoppinut ja hänen motivaationsa oppia sekä puhtaasta musiikin ilosta kumpuava luonnollisuutensa ja itsevarmuutensa olivat kuin raikas tuulahdus ja tekivät minuun erityisen vaikutuksen. Tätä luonnollisuutta olenkin halunnut varjella, vaikka toisaalta sama lapsenomainen itsevarmuus on siivittänyt meidät myös pitkiin keskusteluihin muun muassa siitä, miksei Mendelssohnin viulukonsertto tai Paganinin Kapriisit ole mielestäni sopivaa ohjelmistoa kaksi vuotta viulunsoittoa harrastaneelle – häntä siitä vieläkään täysin vakuuttamatta.

Eugene ja iloisia viuluoppilaita

P1060260
Eugene ja iloisia viuluoppilaita

Olen yhteistyömme aikana joutunutkin useaan kertaan kysymään itseltäni, kuinka säilyttää kallisarvoinen luonnollisuus soitossa, joka on syntynyt puhtaan soittamisen ilon ja uteliaisuuden seurauksena, mutta samalla luoda edellytykset kestävälle tekniikalle ja oppimiselle.

Kahteen työskentelyvuoteeni Ruandassa on mahtunut lukuisia haasteita aina instrumentteja koettelevasta kuuman kosteasta ilmastosta kulttuurierojen moninaiseen kirjoon. Ruandassa on kaikki aistein havaittavasti hitaampaa kuin Suomessa ja on ollut monin tavoin erikoista yrittää rakentaa soitonopetusta maassa, jossa aikataulujen ja suunnitelmallisuuden käsitteet poikkeavat merkittävästi siitä mihin olen suomalaiseen järjestelmällisyyteen kasvaneena tottunut. Klassisen musiikin opiskeluun liittyvä kurinalaisuus ei ole monellekaan oppilaista itsestäänselvyys ja hyvin harvalla on käsitystä siitä, että soiton oppiminen vaatii nimenomaan suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä sekä saapumista soittotunnille joka viikko sovittuun aikaan. Afrikkalainen kulttuuri, jossa aikataulut ovat parhaimmillaankin suuntaa-antavia, on kuitenkin tarjonnut itselleni monta ainutlaatuista tilaisuutta harjoitella kärsivällisyyttä ja antanut mahdollisuuden pohtia kiireen tuntua sekä tehokkuuden tarvetta myös omassa elämässäni. Olemme tässä suhteessa saaneet oppia toinen toisiltamme.

Vuoden ikäisellä BFT-musiikkikoululla ei ole vielä omia virallisia opetustiloja ja opetuspaikkamme ovat toistaiseksi vaihdelleet erilaisista ulkoilmajärjestelyistä ja -katoksista vähintäänkin jännittäviin sisätiloihin. Yksi mieleenpainuvimmista opetukseen liittyvistä kokemuksistani liittyy nimenomaan erääseen varsin yllättävään opetustilaan. Olimme eräänä iltapäivänä pakkautuneet lapsiryhmän kanssa pieneen varastohuoneeseen pitämään yhteistuntia, kun kesken kaiken alkoi sadekaudelle tyypilliseen tapaan sataa vettä kaatamalla. Alkuun saatoimme jatkaa tuntia lähes normaalisti, sateen vaikkakin hetki hetkeltä alkaessa peittää alleen pikkuviulujen ääntä. Sateen jonkin aikaa jatkuttua alkoi katon läpi kuitenkin tiputella huoneeseen vettä, siitä hetken kuluttua puun palasia ja – kuuron yltyessä kovimmilleen – pieniä liskoja. Henkilölle, joka kammoaa Suomen kesässäkin tavattavia ötököitä, rauhallinen opetustilanne muuttui hetkessä kauhuelokuvan kohtaukseksi. Pohdin tilannetta hetken ja totesin mielessäni, ettei Suomessa saamani koulutus ollut varustanut minua suojelemaan itseäni, oppilaitani, eikä instrumentteja katosta putoilevilta eläimiltä, joten viitoin (yli)reaktiostani hieman hämillään oleville, englantia ymmärtämättömille oppilailleni tunnin olevan keskeytetty siihen saakka kunnes liskosade olisi ohi.

P1060235
Ruandalaiset ja eurooppalaiset opettajat yhteiskuvassa kesällä 2019

Monenlaisia yllättäviä tilanteita on tarjonnut myös Ruandan konserttielämä, joka afrikkalaisen tyypilliseen välittömään tapaan poikkeaa jossain määrin Suomen vakiintuneista perinteisistä konserttikäytännöistä. Olen muun muassa ollut mukana neljä ja puoli tuntia kestävässä konsertissa, jossa ei ollut väliaikaa ja oma osuuteni oli siroteltuna niin ohjelman alkuun, keskelle kuin loppuunkin.

Painettuun konserttiohjelmaan ei myöskään ole tapana suhtautua samalla vakavuudella kuin länsimaissa, vaan väleihin saatetaan lisäillä esiintyjiä, mikäli yleisöstä joku kokee inspiraation tulvahtavan ja innostuu esittämään vaikkapa laulun tai tanssin. Poikkeuksia sovittuun ohjelmaan voi myöskin syntyä sadekausina varsin yleisten sähkökatkojen seurauksena. Olen useampaan otteeseen esiintynyt pianistin kanssa konsertissa, jossa sähkökatko on vienyt säestäjäni soittimesta virran. Yleisö ei kokemukseni mukaan kauaa jaksa odotella toimettomana esityksen jatkumista, vaan saattaa esimerkiksi ryhtyä spontaaniin kansanperinteitä kunnioittavaan yhteislauluun, parhaimmillaan tanssin siivittämänä. Meno voi yltyä kovinkin riehakkaaksi ja näiden tilanteiden tuloksena syntyy monesti varsin yllättäviä musiikillisia kokonaisuuksia alkuperäisen esitettävänä olleen teoksen ympärille.

50943459_2256671227948839_7019056024384438272_n
Isa pitämässä viulutuntia

Työni Ruandassa on ollut monin tavoin opettavaista, mielenkiintoista sekä odottamattomilla tavoilla haastavaa. Olen saanut huomata, että vajavaisillakin taidoilla voi tehdä paljon maassa, jossa musiikkia syvästi arvostetaan ja siitä iloitaan. On myös ollut rohkaisevaa nähdä, kuinka olosuhteissa, jotka poikkeavat monin tavoin siitä mihin olen tottunut, on mahdollista antaa eteenpäin täällä saatua osaamista ja rakentaa sillä jotain uutta. Olen monien mielenkiintoisten kokemusten lisäksi saanut vastaanottaa sydäntä lämmittävää vieraanvaraisuutta sekä solmia ystävyyssuhteita, joiden uskon musiikin lisäksi vetävän minua takaisin Afrikan aurinkoon ja lämpöön tulevaisuudessakin.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s