Musiikkia päiväntasaajalta

Musiikkia päiväntasaajalta Kirjoittaja: Isa Halme, viulisti Matkustin Afrikkaan ensimmäistä kertaa elämässäni kaksi vuotta sitten. Mukanani oli kuusi viulua sekä valtava määrä kieliä, hartseja, olkatukia, leukatukia ja nuottimateriaaleja. Tarkoitukseni oli mennä tutkimaan, miten viulunsoiton opetusta ja musiikin oppimisen kulttuuria voisi viedä Ruandaan, pieneen Keski-Afrikan maahan. Minua oli muutamaa kuukautta aiemmin lähestynyt Crescendo International -niminen järjestö, joka…

Uusi alku / The New Beginning

Kirjoittaja / Writer: Stevan Sretenovic, viulisti / violinist The original text in English can be found below (after the Finnish translation) Lentokone laskeutui nopeammin ja helpommin kuin koskaan ennen – sen muistan varmasti. Tuntia myöhemmin olin jo Helsingissä, odottamassa junaa Kotkaan. Kymmenen Norjassa viettämäni vuoden jälkeen olin juuri muuttanut Suomeen – siirryin Kymi Sinfoniettan riveihin…

Australian Chamber Orchestran kiertue marraskuussa 2019

Kirjoittaja: Visa Haarala Ensimmäistä kertaa elämässäni minulle iski valtava koti-ikävä jo Helsinki-Vantaan turvatarkastuksen jälkeen. Olin lähdössä yksin reissuun toiselle puolelle maapalloa, enkä ollut ihan varma, kuinka pärjäisin tai minkälaisia kavereita sieltä löytäisin. Ja seuraavan kerran näkisin perhettäni vasta kolme viikkoa myöhemmin. Olin saanut kaksi päivää ennen matkalle lähtöäni sähköpostin, jossa ACO (Australian Chamber Orchestra) pyysi…

Matka pohjoiseen

Teksti / Text: Zhibai Zhang (Zhibain alkuperäinen englanninkielinen kirjoitus löytyy suomenkielisen tekstin jälkeen / Zhibai’s original text in English can be found after the Finnish text) Kiinalaiset kirjoitusmerkit näyttävät monimutkaisilta, mutta ne koostuvat pääosin pienemmistä yksinkertaisista kirjoitusmerkeistä, aivan kuten englanninkieliset sanat koostuvat latinalaisista juurista. Tässä pari esimerkkiä kiinalaisista sanoista ja kirjainmerkeistä: 语 ’kieli’ = sanat…

TÖRSKIS & ALL-IN …trumpetinsoittajan sielunelämää

KIRJOITTAJA: Visa Haarala Käytänpä nyt tilaisuuden hyväkseni, ja kerron muutamista trumpetinsoittamisen hauskuuksista. Moni yleisössä (ja ehkä orkesterissakin) on huomannut, että merkittävä osa trumpetistin työajasta menee taukojen laskemiseen. Mistä lie johtuu, säveltäjät ovat suuressa viisaudessaan kirjoittaneet trumpeteille nuotteja aikalailla harvempaan kuin muille orkesterimme soittimille. Ja sitten kun pitäisi soittaa, niin tämä trumpetin soittaminen on semmoista arpapeliä….

ORKESTERILAINEN ULKOMAILLA

KIRJOITTAJA: Laura Vaittinen Kenties joku tarkkaavainen on huomannut, että Visan (Haarala) vieruskaveri trumpettisektiossa on vaihtunut tänä keväänä. En ole kuitenkaan jättänyt orkesteria, vaan olen kevään ajan opintovapaalla ja opiskelen Manchesterissa Royal Northern College Of Musicissa. Työelämästä kokopäiväiseksi opiskelijaksi hyppääminen ja vieraaseen maahan muuttaminen on ollut todella jännittävää eikä aivan mutkatonta, mutta olen äärettömän iloinen, että…