TÖRSKIS & ALL-IN …trumpetinsoittajan sielunelämää

KIRJOITTAJA: Visa Haarala

Käytänpä nyt tilaisuuden hyväkseni, ja kerron muutamista trumpetinsoittamisen hauskuuksista. Moni yleisössä (ja ehkä orkesterissakin) on huomannut, että merkittävä osa trumpetistin työajasta menee taukojen laskemiseen. Mistä lie johtuu, säveltäjät ovat suuressa viisaudessaan kirjoittaneet trumpeteille nuotteja aikalailla harvempaan kuin muille orkesterimme soittimille. Ja sitten kun pitäisi soittaa, niin tämä trumpetin soittaminen on semmoista arpapeliä. Oikea sormitus ja sopiva ote suukappaleeseen ei vielä ollenkaan takaa oikeaa ääntä saatikka virettä. Eli usein kun esimerkiksi pitkän tauon jälkeen pitäisi soittaa jotain juhlavaa, kenties paksulla soundilla ja korkealtakin, niin siinä yleensä käy joko todella hyvin tai todella huonosti.

Visa1
Taidetta Nevillessä

Taukojen laskemisen ja juhlavien sisääntulojen ohella yksi trumpetinsoiton suurimmista haasteista on pysyä vakavana. Soitto kun perustuu mm. voimakkaaseen suun supistamiseen, niin hymyileminen tahi nauraminen ei sovi soittamisen kanssa yhteen. Joskus orkesterin soitossa tapahtuu jokin hassu erehdys, joka saa musiikin kuulostamaan nurinkuriselta. Saattaapa se (äärimmäisen harvoin tietysti!) johtua jopa omasta virheestä. Tällöin tuo vakavana pysyminen voi olla hyvinkin haastavaa, etenkin kun mieleen tulee auttamatta kaikki se kauheus, joka pian seuraa ellen kykene vakavoitumaan ennen seuraavan fraasin alkua.

Visa2
Dudu Oliveira Jam @ Bar Semente, Rio de Janeiro

Mutta sitä varten on jats! Ja kaikki muu höpöhöpö, jota rakastan soittaa. Omissa brasilia- ja jatsipuuhissa kun voi nauraa silloin kun naurattaa, ja “väärän äänen” sattuessa voi lennosta keksiä melodiasta uudenlaisia versioita, jolloin tuota “väärää ääntä” ei koskaan tapahtunutkaan. Sinfoniaorkesterissa omien melodioiden spontaaniin säveltämiseen ei aina suhtauduta niin suopeasti.

Iso osa sydämestäni unelmoi myös kauniista melodiasoittelusta. Pasuuna tuntuu olevan paljon lähempänä ihmisääntä ja sielua, ja viime vuodet olen unelmoinut, että jonain päivänä osaisin laulaa pasuunalla yhtä kauniisti kuin esikuvani Teppo Alestalo! Moni onnekas sai Teppoa jo kuulla viime syksynä, kun meillä oli Kymi Sinfonietta ”Lähellä”-konserttisarja. Siinäpä vasta hunajata!

Visa3
Vaski Rescue & Johannes Wilenius

Lopuksi haluan vielä kertoa musiikin teoriaa tunteville uudesta hienosta oivalluksestani! Joskus nimittäin pienyhtyeiden kanssa puuhastellessa käy siten, että joku yhtyeen soittajista jää viime hetkellä pois. Tällöin keikalle tilataan jostain uusi soittaja, joka joutuu soittamaan keikkamateriaalin ns. prima vistana (suom. ensinäkemältä), jolloin sekaan saattaa lipsahtaa väärä ääni. Tästä juontaa seuraava oivallus:

Sovituksia kirjoittaessa kannattaa käyttää alennusmerkkisiä sävellajeja. Tällöin, mikäli viime hetkellä keikalle saapunut sijainen unohtaa esitystilanteessa jonkin etumerkin lukea, on se aina iloinen asia!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s