KIRJOITTAJA: Auli Kontinen, huilun äänenjohtaja

Konserttia ei ole ilman yleisöä. Kun olemme kaikki yhtä aikaa samassa paikassa, tapahtuu jotakin ainutkertaista. Me soitamme teille, juuri nyt. Liikutamme musiikilla tunnetiloja ja mielikuvia. Ne viriävät erilaisina jokaisen kuulijan mielessä, vaikka kaikki olemme läsnä samassa esityksessä.

Sinfoniakonserteissa soitetaan yleensä hyvin tarkasti määriteltyä musiikkia, johon harvoin sisältyy esimerkiksi improvisointia. Ohjelmistokin on usein tuttua sekä soittajille että kuulijoille. Tästä huolimatta konsertissa syntyy jotain uutta. Joskus se voi olla jokin hieno yksityiskohta, herkkä soolo tai intensiivisesti yhdessä tehty taite, joskus taas isompi kokonaisuus, joka muotoutuu vastaansanomattoman oikealla tavalla juuri sillä kertaa. Elävään esitykseen sisältyy aina odottamattoman mahdollisuus, virheitäkin sattuu. Mutta oli se mitä tahansa, ihan samanlaista ei tule toiste.

Parhaimmillaan syntyy läsnäolon hetki, flow-tila. Kuuntelemisella on suuri voima.

Tämä noste, juhlan tuntu, syntyy nimenomaan yleisölle soittamisesta. Se sitoo harjoitellut kappaleet yhteen kokonaisuudeksi ja antaa työlle tarkoituksen. Keskityn eri tavalla, uskallan enemmän, soittoon tulee särmää. Parhaimmillaan syntyy läsnäolon hetki, flow-tila. Kuuntelemisella on suuri voima.

Lavalta näkee hyvin, jos ehtii katsoa: näkee ilmeet ainakin eturiveistä, aistii innostuksen, hymyt, haukotukset, joskus huomaa kyyneleet. Oikein hyvin näkee sen, kun joku myöhäinen tulee ihan vaivihkaa sisään takaovesta.

Vaikkei katsoisikaan, niin taputuksista kuulee millä mielellä yleisö on. Tuttu konserttiväki tervehtii lämpimästi. Lastenkonserteissa päiväkoti-ikäisten taputus on liikuttavaa pikkukäsien litinää, niistä lähtee paljon hennompi ja korkeampi ääni kuin täyden iltakonsertin pauhu.

Silti usein kaikkein hienoin on se hetki, jolloin musiikki on lakannut mutta aplodit eivät ole vielä alkaneet. Sitä tekisi joskus mieli venyttää. Konsertti on lopussa, mutta sitä ei vielä tajua, juuri soitetut teokset värähtelevät salin ilmassa vielä hetken – kunnes ihmiset alkavat taputtaa. Olemme jakaneet tämän musiikin, ja nyt se on ohi. Kiitämme ja kumarramme.

Meitä ei olisi ilman teitä. Kiitos. Nähdään konsertissa!

Kuva (ylimmäinen): Polina Chernysova