JOUSTO TYÖELÄMÄSSÄ

Jousto2Terve lukijat, konserttiyleisö tai muuten vaan blogiin eksyneet! Olen Jousto, Kymi Sinfoniettan orkesterilaisten enemmän tai vähemmän virallinen maskotti. Tarkkasilmäisimmät kuulijoista ovatkin saattaneet bongata minut lavalta (-tai sitten afterskista). Minä olen nähnyt teidät kaikki!

Nimeni mukaisesti joustan. Tarvittaessa paljon. Kerran yhden konsertin jälkimainingeissa intouduin, reippaalla avustuksella tosin, musiikin sykkeessä (taisi olla legendaarinen Aikuinen nainen) ”joustamaan paikallisesti” 132,8 senttimetrin pituuteen. Mutta hyvät lukijat, paikallisessa joustamisessa pitää olla tarkkana – kävi nimittäin niin, että tuosta illasta jäi ikuinen muisto, puolensentin pituinen vekki kaulaan. Joten joustossa turvallisuus ennen kaikkea; muuten voi kaula katketa.

JoustoaAloitin taipaleeni sinfoniettalaisten kanssa muutama vuosi taaksepäin kun huoltajani löysi minut keskustasta pahviin köytettynä, ja pelasti mukaansa. Aikaisemmin en ollut tiennyt orkesterissa soittamisesta saati klassisesta musiikista yhtään mitään, mutta pian bändi suorastaan imaisi minut menoon mukaan. Ei mennyt kauaa, kun löysin sielunveljen orkesterista: oboisti Matti otti minut siipiensä suojaan, ja hänen frakkinsa povarista käsin olen kuunnellut miltei jokaisen konsertin sekä seurannut suurella mielenkiinnolla kapellimestarin työtä.

IMG_0234_2Matti kuljettaa minua kaikkialle mukanaan, opettaa nuotinlukua, traditioita, röörien tekoa ja kylvettää tarpeen tullen. Ette ikinä usko miten monimutkainen prosessi orkesterisoitto on: katso nuottia, katso kapellimestaria, kuuntele muita soittajia, kuuntele solistia, pysy rytmissä, soita puhtaasti… ja kaikki tämä yhtä aikaa! Mahtaakohan tuon oppimiseen yhden pienen kanan elinikä riittää! Ensimmäisen musiikinteorian tasokokeen reputin, mutta erityismaininnan sain täydellisyyttä hipovista nuoteistani – ne kun sattuvat olemaan Matin oppien mukaan ”kananmunia” varrella tahi ilman.  Moni on myös kertonut, että soittaminen on työ, jossa ei koskaan tule valmiiksi ja aina riittää uutta opittavaa. Siksi ne kai koko ajan harjoittelee yksin ja erikseen. Joskus suorastaan kyllästymiseen asti (ainakin näin povitaskusta seuraajana).

Kuva00011_2
Minä torvessa

Olen tunnettu tavastani työntää nokkani joka paikkaan ja taitaa perimässäni virrata hitunen harakkaa, sillä ehdoton suosikkisoitinryhmäni on, ah, niin upeasti kiiltävät vaskisoittimet. Onneksi tällä kertaa trumpetistimme, sankarini Visa oli tarkkana, ja auttoi kanaa hädässä. Sen verran ”jännää” oli, että toistaiseksi olen tyytynyt ihailemaan tuubaa kunnioittavan matkan päästä.

W & J
Tähtiseurassa: Minä ja Waltteri T.

Parasta maskottina olemisessa on yleisen hengailun lisäksi ehdottomasti uusien muusikoiden ja solistien tapaaminen.

Joten, jos olet kana, joustavaa laatua, ja muutenkin mukiin, torveen, basson f-aukkoon tai tuoppiin menevä, niin ei muuta kuin yrittämään!

Terveisin,

Jousto

Jousto_2P.S. Jos joku on sattumoisin Helsinki-Vantaan lentokentältä Kotkaan päin tulossa, niin voisitteko ystävällisesti toimittaa minut kotiin? Minulle kävi ohraisesti: unohduin nimittäin lentokentälle, kun olimme Matin kanssa menossa Uuteen-Seelantiin, ja sillä tiellä olen edelleen. Sanonta ”kyllä routa porsaan kotiin ajaa” ei todistettavasti päde kanoihin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s