Kirjoittaja: Heikki Lehtonen, viulisti

Viulisti Heikki Lehtonen, eli tuttavallisemmin ”Hessu” saapui Kotkaan koesoittoon tasan 44 vuotta sitten vappuna.

Olin yhdeksänvuotias ja kävin Mäkelän kansakoulua Helsingissä. Kerran oppitunnilla opettaja kysyi, kuka meistä haluaisi alkaa soittaa viulua, silloisessa Helsingin kansankonservatoriossa olisi nimittäin viulupaikkoja vapaana. En siihen juurikaan reagoinut, mutta paras kaverini nosti käden pystyyn. No, jos hän, niin sitten minäkin… Piti vaan kysyä lupa vanhemmilta, voisinko tuoda viulun kotiin. Hämmästyksestään toivottuaan he sanoivat, että no, mikä ettei. Koulusta saisi viulun lainaksi.

Pienestä oli kiinni ammattiin johtanut päätös, enpä ole sitä koskaan katunut. Näin alkoivat viulutunnit Mikko Soilaksen komennuksessa. Seuraava opettajani oli Elsa Ristola. Hänen tiukassa opissaan edettiin seuraavat ajat. Vuodet kuluivat, kunnes tuli aika pyrkiä Sibelius-Akatemiaan. Näin vaihtui opinahjo ja opettajaksi tuli Arno Granroth.

Sitten tuli vuosi 1975, jolloin isäni kuoli. Tästä alkoi vaikeat ajat äidilläni kolmen lapsen yksinhuoltajana. Rahat olivat tiukassa, joten mietin, miten voisin auttaa häntä tässä tilanteessa. Työelämään siirtyminen olisi edessä, mutta miten? Kysyin Arnolta neuvoa tilanteeseen ja sain häneltä vinkin. Kotkassa olisi viulupaikka auki, siis auton nokka kohti Kotkaa.

Tulin Kotkaan elämäni ensimmäistä kertaa huhtikuussa 1976. Meinasi matka katketa Paimenportin risteykseen, kun tehtaiden ”tuoksut” tulivat vastaan.  Hengitystäni pidätellen pääsin kuitenkin perille osoitteeseen Satamakatu 4. Onneksi näin. Siispä viulukotelo auki – epävirallinen koesoitto oli edessä. Paikalla oli intendentti Ply ja kapellimestari Hapuoja. Hetken soitettuani he pyysivät minua tulemaan töihin toukokuun alusta, virallinen koesoitto oli sitten myöhemmin.

Nyt vappuna siitä on kulunut 44 vuotta. Niin se aika kuluu, mutta tänne tuloa en ole katunut. Nyt sitä harjoitellaan yksin kotosalla tulevia ohjelmistoja ja odotellaan yhteisharjoituksia.