Kirjoittaja: Suvi Granberg, viulisti

”Myy huilus ja osta lehmä!” oli vaarillani tapana sanoa. Tuon sanonnan oli kuulemma tarkoitus hiljentää viheltely, jota isoisäni lapsuudessa pidettiin turhanpäiväisenä ajanhaaskuuna. Hassua kyllä, vaarini oli muistojeni mukaan vieraanvarainen seuramies, jonka suuhun sanonta huonosti istui. Sanonta olikin ehkä enemmän vitsi. Vaarini oli harrastelijaviulisti ja rakasti Mendelssohnin viulukonserttoa. Mummo taas soitti pianoa ja Merikannon laulut ja monet muut valoisat pianokappaleet olivat mummon bravuureja. Kun mummo ja vaari tulivat vierailulle lapsuudenkotiini, he usein esittivät meille jonkin klassisen kansansadun mummon aaltopahville tekemien lavasteiden kera. Vaari piti meille esitelmiä, ja Ursan jäsen kun oli, aiheena saattoi olla maapallon synty tai alkuräjähdys. Kun me lapset taas vierailimme mummolassa Mankkaalla, kävimme mummon ja vaarin kanssa retkillä Suomenlinnassa tai katsomassa Helsingin Lasipalatsissa upeaa fantasiasatuelokuvaa ”Pessi ja Illusia” vuodelta 1984. Vähän vanhempina kävin mummoni kanssa kirjeenvaihtoa, ja mummo esimerkiksi tutustutti minut 1600-luvun flaamilaisen kuvataiteen saloihin. Niinpä elokuva ”Tyttö ja helmikorvakoru” vuonna 2003 sisälsi minulle tuttuja maisemia… Viimeiset vuotensa mummoni asui palvelutalossa. Pidin joskus pieniä konsertteja mummolle ja muille hoitokodin asukkaille. Kerran mummo lepäsi sängyssään kädet kohti kattoa, sormet vilkkaasti liikkuen. Ihmettelimme, mitä mummo hommailee. Hän kertoi soittavansa pianoa. Kasvojen valoisa hymy paljasti mummon mielen olevan rakkaan harrastuksen parissa.

Mitä nämä muistot minulle merkitsevät? Ne todistavat mielestäni ennen kaikkea sitä, miten suuri sisältö voikaan taiteella ja sivistyksellä olla ihmisen elämässä. Ne antavat elämään sisältöä! Ne tuovat perspektiiviä arkisiin murheisiin ja nostavat mielen tavoittelemaan parempaa. Ne voivat auttaa meitä ymmärtämään itseämme, ne voivat nostaa itsetuntoa ja saada meidät unelmoimaan itselle merkityksellisistä elämänsisällöistä. En muista, että isovanhempani olisivat koskaan vaatineet meiltä lapsilta suorituksia koulun tai harrastusten suhteen, vaan heistä kaikki oli aina mielenkiintoista ja hauskaa.

Musiikki on minulle taiteenlajeista rakkain. Katselimme äskettäin mieheni kanssa elokuvan ”Bohemian Rhapsody”. Elokuva oli mielestäni koskettava ja Freddie Mercuryn tarina liikuttava. Queenin musiikki oli kuitenkin elokuvassa pääosassa ja tuotu ansiokkaasti esille. Mietin elokuvan jälkeen sitä, kuinka musiikki ja sen suomat liikutukset ihmisen tunne-elämässä ovat vahvasti meidän lajimme historiassa läsnä. Evoluutiossa on ihmisen biologiassa yleensä säilyneet vain ne seikat, jotka ovat yksilön selviytymisen kannalta oleellisia. Ihmislajin historiaan mahtuu selviytymisemme kannalta niin paljon neroja ja merkittäviä keksijöitä. Mitä olisikaan nykylääketiede ilman Ignaz Semmelweisia, joka 1800-luvulla ymmärsi ensimmäisenä käsienpesun merkityksen taistelussa tauteja vastaan? Tai meillä ei ehkä olisi nykyisenkaltaisia tietoliikenneyhteyksiä ilman Samuel Morsea, joka keksi lennättimen vuonna 1844. Tieteenalan tärkeiden keksijöidenlistaa voisi jatkaa loputtomiin.

Ihmislajin historiassa ja evoluutiossa musiikki on kuitenkin säilynyt, vaikka sitä ilman voi elää. Vai voiko? Bach, Mozart, Freddie Mercury ja lukuisat muut säveltäjät ovat mielestäni osoitus siitä, että musiikki on löytänyt väylänsä oleellisena osana ihmisyyttä. Musiikki elää ja kehittyy, se syntyy aina uudelleen. Musiikki on oleellinen osa ihmisen sydämen sivistystä. Muiden taiteiden ohella musiikki puolustaa sellaisia ihmisyyden kannalta keskeisiä arvoja kuin kauneus ja inhimillisyys. Musiikin harrastamiseen liitetään monia hyötyjä ihmisen hyvinvoinnille; sen on havaittu kehittävän ihmisen kykyä keskittyä ja olla myötätuntoinen. Hyvinvoinnin ja mielenterveyden hoitoon tarvitsemme mielestäni sellaisia itseisarvoja, joita ei ole sidottu välittömään taloudelliseen hyötyyn tai edes hyvinvoinnin suorittamiseen. Voit vain olla ja kuunnella. Onkin perusteltua sanoa: Kun voit hyvin, kuuntele musiikkia. Kun voit huonosti, kuuntele musiikkia kaksi kertaa enemmän!

Kirjoittaessani tätä blogia, kuulen tyttäreni harjoittelevan pianoläksyjään. Saan olla osa sukupolvien ketjua, jossa etsitään ja löydetään elämänvärejä sekä eletään iloja ja suruja musiikin tahdissa.

Mummo ja vaari sen tiesivät: Elämä on mielenkiintoista ja hauskaa.