Kirjoittaja: Andres Narma, sellisti
Kesätervehdys Andres Narmalta, Kotkan kaupunginorkesterin pitkäaikaiselta soolosellistiltä ja Kymi Sinfoniettassa soittavalta virolaiselta muusikolta.
Tervehdin arvoisaa Kymi Sinfoniettan yleisöä ja kaikkia musiikin ystäviä! Ette voi nyt kuunnella musiikkia konserttisalissa tuttuun tapaan, eikä tilanne ole meille muusikoillekaan helppo. Päätin aikani kuluksi kirjoittaa teille hiukan historiasta, musiikista, taiteesta ja nykyajasta.
Olen sellisti, jonka tausta liittyy Tallinnan 1980-luvun kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin. Minulla oli onnellinen lapsuus, kasvoin lääkäriperheessä ja istuin pianon takana tuntikaupalla parivuotiaasta lähtien, minkä seurauksia en osannut tuolloin arvata. Opiskelin Tallinnan musiikkilukiossa, josta siirryin myöhemmin konservatorioon. Kouluissa kuri oli tiukka ja koulutus kesti 16 vuotta. Palkintona oli paksu sinikantinen diplomi, joka määritti tulevaisuuteni jatkossa.
Tallinnan kulttuurielämä oli tuolloin varsin vilkasta. Filharmonian salissa esiintyi useita maailmanluokan solisteja, ja kulttuuri-ihmiset kokoontuivat luovien liittojen yhteisessä klubissa, joka tunnettiin nimellä Kuku Klubi. Siellä keskusteltiin ”tärkeistä” asioista ja parannettiin maailmaa. Myöhemmin monista näistä kirjailijoista, taiteilijoista ja muusikoista tuli maan poliittisia johtajia ja jopa valtiomiehiä Viron palautettua itsenäisyytensä.
Työskentelin pitkään soolosellistinä Viron kansallisoopperassa Estonia-teatterissa ja orkesterin konserttimestarina. Olin mukana useissa kamariyhtyeissä ja esiinnyin solistina. Se oli jännittävää aikaa – konserttimatkoja tehtiin paljon Moskovaan, Pietariin ja Länsi-Eurooppaan.
Ajatuksia nykypäivästä ja taiteesta: Maailma muuttuu. Median markkinoima pintakulttuuri ei voi olla vaikuttamatta ihmisiin ja heidän arvoasetelmiinsa. Seurauksena on pinnallisuutta, mikä näkyy monilla luovilla aloilla kuten kirjallisuudessa, teatterissa ja säveltaiteessa. Taide ei salli puolitiehen jäämistä ja myös soittamisesta voi tulla vain käsityötä muistuttava tekninen suoritus.
Musiikissa arvostan eniten emotionaalisuutta, sanomaa ja kykyä ilmaista omia tunteita musiikin avulla henkisen ilmapiirin luomiseksi. Olitpa säveltäjä, esiintyjä tai kapellimestari, musiikista tulisi etsiä ratkaisuja, jotka palvelevat luovaa ideaa.
Tekninen suoritus, josta puuttuu tulkinta ja henkevyys, ei ole taidetta. Maailma voi muuttua myös positiivisempaan suuntaan, ja se riippuu omista valinnoistamme. On parempi syventyä kestäviin arvoihin, kuin ajelehtia sisällöttömän, houkuttavan kuvitteellisen elämän mukana. Muusikkona olen aina pyrkinyt noudattamaan edellä kuvaamaani polkua, ja uskon, että siitä on ollut hyötyä myös panoksessani Kotkan musiikkielämän yhteisessä kehittämisessä.
Haluan kiittää Kymi Sinfoniettan rakkaita kuuntelijoita, jotka antavat meille mahdollisuuden nauttia musiikista yhdessä. Kaunista kesää kaikille ja nähdään syksyllä!
Teille kaikkea hyvää toivottaen,
Andres Narma