Vox apis – ääniä mehiläispesästä

Kirjoittaja: Auli Kontinen, huilisti

Text can be found in English below.

Lentävä mehiläinen lyö siivillään noin 230 kertaa minuutissa.  Siitä syntyvä ääni vastaa Kymi Sinfoniettan konserttivirityksen mukaan suunnilleen pienen oktaavin b:tä ja jää täpärästi huilun äänialueen alapuolelle. Siipien tuottaman surinan taajuudet tietysti vaihtelevat lennon aikana tuon keskimäärän molemmin puolin. Kauniina kesäpäivinä saapuvien ja lähtevien lentäjien tiheästä virrasta muodostuu työskentelevän pesän ääni, jossa surinat sulautuvat yhteen tasaiseksi huminaksi. Se on yhtä aikaa ahkera ja hyvin levollinen äänimaisema, joka lämmittää jokaisen mehiläistarhaajan mieltä: aurinko paistaa, satoa tulee, kaikki on hyvin maailmassa.

kollaasi2
”Kotituoksua” ilmoille tuulettavat mehiläiset asettuvat säännöllisin välein päät pesään päin saadakseen yhdessä aikaan voimakkaan ilmavirran. Pörrätessään ne joutuvat pitelemään kaikin voimin kiinni alustasta, etteivät lennähdä itse tiehensä (harmaataustainen kuva: Pia Lappalainen)

Mehiläiset aistivat kaikenlaisia värinöitä erittäin herkästi. Toisin kuin nisäkkäillä, ääni-informaatiota vastaanottavia elimiä on niillä useassa paikassa, esimerkiksi jaloissa, tuntosarvissa ja karvoituksessa. Mehiläiset siis kuulevat koko ruumiillaan. Pesillä käydessä tämä pitää ottaa lukuun. Ei kyläpaikkaankaan mennä karmit kaulassa, sanoi mehiläishoidon opettaja. Tarhalla kuljetaan tömistelemättä ja katto avataan varoen kolhimasta pesälaatikkoa. Rauhallinen mieli auttaa pitämään liikkeet rauhallisina. Parhaassa tapauksessa työskentelyn surina jatkuu ihan samanlaisena.

Mutta jos kopaisen vahingossa taltan pesälaatikon reunaan, koko pesä kohahtaa yhtenä oliona ja valpastuu tarkkailemaan. Jotakin tapahtuu, tarvitseeko tähän reagoida? Lauhkeat mehiläiseni ovat yleensä hyvin pitkämielisiä tarhurinsa kanssa, mutta toisinaan tulen turanneeksi pesällä liian kauan, ukkoskuuro on tulossa tai jokin vain muuten pielessä, ja yhdyskunnan mitta alkaa täyttyä. Yksittäiset mehiläiset alkavat töniä minua kauemmaksi. Tahallinen päin lentäminen on selkokielinen varoitus: häivy, tai kohta tulee piikistä. Parasta totella.

Keskeinen osa mehiläisten välisestä viestinnästä tapahtuu kuitenkin tarkan hajuaistin kautta. Erilaiset feromonit tavoittavat nopeasti ja tehokkaasti koko yhdyskunnan ja mahdollistavat yhteisen toiminnan. Pesässä kulkeva emo levittää tuoksua, joka kertoo sen hedelmällisyydestä ja terveydentilasta. Mehiläisen pistosta taas leviää hälytyksen haju, joka saa muut liittymään pesän puolustukseen. Tai jos paljon mehiläisiä on jostain syystä joutunut pesän ulkopuolelle, lentoaukon eteen asettuu väkeä takaruumiit ylhäällä, siivillään vimmatusti pörräten. Ne tuulettavat ilmoille sitruunamelissan tuoksuista feromonia, joka merkitsee ”koti on täällä, tulkaa tänne”. Kun ihminenkin pystyy sen haistamaan, viestin täytyy olla mehiläiselle voimakas kuin majakan valo.

IMG-20200824-WA0009

Kevään etätyövaihe teki meille muusikoille selväksi, miten paljon ja monella tavalla kommunikoimme soiton aikana silloin, kun olemme samassa tilassa. Informaatio kulkee hengityksen, liikkeen, pienten ilmeiden ja eleiden kautta. Kaikkein hienoimmat asiat syntyvät tässä kontaktissa, joka tekee mahdolliseksi reagoida reaaliajassa toisen soittoon. Kun siihen ei ollut mahdollisuutta, metronomin nakutukseen tai valmiiksi äänitettyyn taustaan soittaminen alkoi nopeasti tuntua aika ilottomalta, vaikka kuinka yritti kuvitella yhteisen soivan lopputuloksen. Yhdessä musisoinnista tuli kaivattu aarre.

IMG-20200824-WA0010

Saamme kuulla ja nähdä toisemme – ihanaa!

Turvaväleillä soittaminen on välttämätön kompromissi. Saamme kuulla ja nähdä toisemme – ihanaa! Mutta orkesterin reunalta toiselle on nyt hurjan pitkä matka. Vaikeuskerroin riippuu teoksesta ja salin akustiikasta, mutta on joka tapauksessa paljon hankalampaa pysyä kontaktissa ja onnistua toteuttamaan musiikin ideat yhtä aikaa. Siihen jo ottaisi mielellään viestintäferomonitkin avuksi.

Kirjoittaja on Kymi Sinfoniettan huilun äänenjohtaja ja mehiläistarhaaja.


TEXT IN ENGLISH:

The Beekeeper’s Hat: Vox apis – sounds of the hive

A flying honeybee beats its wings about 230 times per minute. This makes a buzzing sound that is close to the B flat just below the lowest note of the flute, although the actual pitch varies according to the necessities of flight. On a sunny summer day, the individual buzzes of countless liftoffs and touchdowns turn into a steady hum, the sound of a working hive, that is both industrious and very restful to hear.

Honeybees sense vibrations extremely well. They receive sound in a very different way from us mammals, with multiple hearing organs in their legs, antennae and body hairs. This is something you need to take into account when visiting the hives. A quiet, concentrated mind helps to keep your movements soft. Behave yourself, and the humming of the hive will go on almost unchanged when you open the hive box.

But if I knock the hive tool against the box by accident, the colony reacts at once with a single huff: what’s this? My bees are very gentle and patient with their guardian, but if I overstay my welcome, or there’s thunder in the air or something else deeply not to their liking, they’ll soon tell me enough is enough. A few individual bees start flying and knocking into me intentionally. That’s large print for ”go away, or we’ll sting you next”. You’d better listen.

Maybe the most alien and fascinating part of bees’ communication are the various pheromones they detect by their keen sense of smell. This is a fast and effective way to pass information about things that affect the whole hive and may need a concerted response, like the health and location of the queen, or a general alarm triggered by a stung intruder.

When lots of bees have ended up outside the hive, workers start signaling at the entrance, rear ends high up in the air, whirring their wings to spread out the pheromone that says ”come, home is here!”. Even a human nose can smell it. For the bees the message must be as clear and bright as a lighthouse.

********************
Last spring, working alone from home, it became very clear to me how much we musicians rely on other senses than just hearing when we play together. Information passes through breath, movement, tiny gestures, and this immediate contact makes it possible to react to each other in real time. Although amazing feats of ”chamber music” were produced with technical help, something was missing. Playing for months only to the beat of the metronome or background tape felt soon rather flat, however much you tried to keep the resulting musical whole in mind.

Now we can see and hear each other again – how lovely! But maintaining safety distances at work means there’s a long way across the orchestra now. Establishing contact in these circumstances is a challenge that makes me think of bees’ pheromone messages with great appreciation – and some envy.

Auli Kontinen is the Principal Flute of Kymi Sinfonietta, and a beekeeper.

(translation: Auli Kontinen)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s