Teksti ja kuvat: Suvi Granberg

Kymi Sinfoniettan yleisötyöstä on tullut minulle viime vuosina tärkeä osa työtäni. Teemme sitä valtakunnallisestikin tarkasteltuna erittäin laajasti ja innovoivasti.

Asiakkaitani ovat tällä hetkellä lasten ja nuorten lisäksi mm. Kakspy ry:n asumisyksiköiden asukkaat sekä XAMK:in maahanmuuttajataustaiset opiskelijat.

Tässä työssä olen erityisesti iloinnut kohtaamisista ihmisten kanssa. Kun muusikko astuu konserttitalon lavalta alas, soittamaan luokkahuoneisiin, asiakkaiden yhteisiin oleskelutilohin ja olohuoneisiin, tulee yleisö paljon lähemmäs esiintyjää. Myös esiintyjän rooli vaihtuu yleisötyön muodon mukaan. Kontakti yleisöön tulee tiiviimmäksi ja palaute on välitön. Hälisevän luokan, väistelevien teinien tai kroonisesti sairaiden ihmisten kanssa voi olla vain oma itsensä: kontaktin saamisen edellytys on se, että on sinut itsensä ja tekemisensä kanssa. Harjoittelu ja kokemus on tässä paras opettaja. Myös minun tapani tehdä työtä on kehittynyt vähitellen: ensin musisoinnin lisäksi esitelmöivään, sitten juttelevampaan ja lopulta myös kyselevämpään suuntaan.

Kokemukseni on se, että asiakkaiden kanssa, olivatpa he lapsia tai aikuisia, on tärkeintä olla läsnä juuri tässä hetkessä.

Työnkuvani kiteytyy tässä: voin ja haluan viedä ihmisille jotain, mikä minusta on musiikissa ja elämässä yleensäkin merkityksellistä. Musiikin kautta voimme tarkastella meissä kaikissa olevia valoja ja varjoja ja kokemusten jakaminen tekee meistä rikkaampia: jaettu ilo voi tuplaantua ja jaettu suru voi helpottaa oloa.

Olen saanut tästä työstä paljon. Olen omasta mielestäni oppinut tavattoman paljon paremmin ymmärtämään ja kunnioittamaan jokaisen ihmisen arvoa ja oikeutta kokea asioita omalla tavallaan. Olen nähnyt, miten ihmiset odottavat ja tarvitsevat kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Keskustelut musiikin ja sen hyvinvointivaikutusten äärellä esim. Kakspy ry:n hoidollisissa ryhmissä ovat avanneet minulle uuden maailman: jaetut kokemukset, jaettu ihmisyys. Joskus koen tapaamisten jälkeen antaneeni kaikkeni ja mietin, osasinko ja onnistuinko ollenkaan. Joskus taas sydämeni on pakahtua syvien jaettujen kokemusten ja kohtaamisten tuomasta hyvästä olosta. Ei ole sanoja kuvaamaan sitä, miten merkityksellistä voi asioiden jakaminen olla. Ei ole sanoja sille, mitä musiikki voi merkitä ihmiselle.

Voidakseni kehittyä työssäni paremmaksi, olen viimeisen vuoden aikana perehtynyt tunnetaitoihin opiskelemalla niitä Tunne ja Taida Oy – Suomen Tunnetaitokoulutuksessa. Opiskelu oli todella antoisaa ja haastavaakin. Koulutus toteutettiin verkossa erittäin toimivilla ja kekseliäästi rakennetuilla oppimisalustoilla. Helmikuun lopulla valmistuin Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajaksi. Ohjausharjoittelun tein Rauhalan koulun 5A-musiikkiluokan oppilaiden kanssa. Harjoittelun aikana kävimme mm. seuraamassa Kymi Sinfoniettan ja Friggin kenraaliharjoitusta ja käytimme musiikkia monin eri tavoin tunnetyöskentelyn apuvälineenä.

Kymi Sinfoniettassa tunnetaidot on valittu yleisötyön strategiaksi – niiden avulla voimme konkretisoida ihmisille musiikin hyvinvointivaikutuksia. LTTO-koulutus on auttanut minua käsittämään vielä paremmin, kuinka tärkeää on ymmärtää ja käsitellä omia tunteitaan: lisäämällä ymmärrystä tunteista ja oppimalla elämään niiden kanssa, meidän on helpompi olla itsemme ja toisten ihmisten kanssa.

Lasten ja nuorten kanssa työskentely on paitsi hauskaa ja inspiroivaa, myös todella vastuullista ja opettavaa. Yleisötyöntekijän paras opettaja on asiakkaat. Varsinkin ne, jotka kyseenalaistavat ja haastavat. Työssä on onneksi kuitenkin runsaasti hetkiä, jolloin kaikki tuntuu sujuvan kuin tanssi!

Lopuksi vielä katkelma opinnäytetyöstäni:

”Musiikin kautta tunteet voivat muuttua muiden ihmisten kanssa jaettaviksi ja koettaviksi, yhteisiksi inhimillisiksi kokemuksiksi, joiden kautta voi jäsentää ajoittain kaoottista maailmaa ja kokea yhteyttä toisiin ihmisiin.”

Yleisötyössä lähestyn asiakkaita ennen muuta siitä näkökulmasta, mitä musiikki meissä herättää ja miten se vaikuttaa hyvinvointiimme.

Musiikilla ja taiteella yleensäkin on kuitenkin myös itseisarvo kulmakivenä kulttuurissamme, mutta se on jo toisen blogikirjoituksen aihe!

Tätä työtä on ilo tehdä!