Pääsemme tällä kertaa tutustumaan Kymi Sinfoniettan kummiluokkatoimintaan yhden innokkaan kummitädin näkökulmasta, sillä hän on luvannut antaa minulle henkilökohtaisen syvähaastattelun toiminnastaan ja kokemuksistaan nuorison omana täti-ihmisenä. Mutta enköhän nyt pidemmittä alustuksitta päästä jo itse kummitädin ääneen!

Kerropa aluksi hieman itsestäsi ja mistä tässä kummitätiydessä on oikein kyse!
– Ciao buongiorno! Olen Sirkku, Kymi Sinfoniettan viulisti sieltä kakkosviulun perimmäisestä eli toisesta pultista (toim. huom. pultti = samalla nuottitelineellä olevista nuoteista soittavat orkesterin jäsenet). Meillä Kymi Sinfoniettassa ei kyllä pääse tekemisen puutteesta saati tylsästä rutinoitumisesta kärsimään, sillä haastetta ja uusia juttuja on tarjolla kaikille puuhakkuutta kaipaaville yllin kyllin! Itse olen uteliaan luonteeni vuoksi tupannut olemaan aina mukana, kun jotakin uutta alkaa tapahtua. Muutama vuosi sitten syntyi ajatus ottaa Kotkan ja Kouvolan kouluista musiikkiluokkia Kymi Sinfoniettan muusikoiden kummiluokiksi. Kaksi vuotta sitten lähdin toimintaan mukaan minäkin ja saimmekin työparini Johanneksen kanssa kunnian olla ensimmäiset kummit yläkoulun puolella.

Kenelle toimit kummitätinä?
– Kun aloitin nämä hommat vuonna 2014 sain kummiluokakseni Kotkan keskuskoulun 7D–luokan. Tätä nykyä nämä nuoret käyvät siis peruskoulun päättävää yhdeksättä luokkaa.

Mitä kokonaisen koululuokan kummiuteen kuuluu?
– Kummitädin tehtäviin kuuluu vierailla säännöllisesti vuoden aikana kummiluokalla, apunaan hänellä on myös kummisetä. Tarkoituksemme on kertoa työstämme orkesterimuusikkoina ja kaikesta muusta aiheeseen ja edustamaamme musiikkigenreen liittyvästä. Kummiluokkamme on aivan mahtava ja meidät on otettu todella hyvin vastaan! Luokka tekee myös vierailuja Kotkan konserttitalolle, työpaikallemme, missä oppilaat pääsevät seuraamaan harjoituksia ja konsertteja. Palaute näistä vierailuista on meille kummivanhemmille suuri mielenkiinnon kohde, mistä sitten seuraavilla käynneillämme keskustellaan. Iloksemme kummiluokallamme on välitön ja spontaani henki, mikä edesauttaa keskustelun syntymistä tällaisten klasarityyppienkin kanssa.

Kertoisitko hieman työparistasi?
– Kummisetä on rento ja rohkea. Hän soittaakin komeaa ja muhkeaäänistä soitinta, kontrabassoa. Kummitädin instrumentiksi taas on valikoitunut kimeä-ääninen ja kireälle viritetty viulu ja kun tähän lisätään vielä tädin hieman takakireä luonne, on varmaan selviö kumpi kummeista on luokan mielestä coolimpi, heh!

Esiinnyttekö muusikkoina luokan edessä vai mitä puuhailette vierailuillanne?
– Kummitädin ja kummisedän viulu-kontrabasso-duo on esiintynyt kummiluokalle jo useita kertoja. Esitykset ovat kummitädin suureksi onneksi ja helpotukseksi saavuttaneet luokassa ihmeellisen suuren menestyksen, ainakin, jos sitä voi mitata aplodien äänenvoimakkuutta ja läpytystiheyttä analysoimalla. Myös muutama ”Jee!”- ja ”Juhuu!” -huuto on luokassa esityksen jälkeen kuulunut!

Onko teille kummisedän kanssa muodostunut jo jonkinlaista työnjakoa kummiluokan suhteen?
– Kyllä. Työskentelytavoissamme on ainakin eroja. ”Kuivakka” kummitäti laittoi puolet luokasta säveltämään sillä välin kun mukaansatempaava kummisetä sai nuorison rakentamaan puutarhaletkusta ja rakennuspahviputkista alkeellisia soittimia.

Onko jokin projekteistanne onnistunut mielestänne erityisen hyvin?
– No, tätä pitäisi tietenkin kysyä nuorilta itseltään, mutta minun mielestäni on. Esimerkiksi sävellystyöpajan hedelmät saatiin jo korjata edellisellä kummivierailulla, kun yhteissävellys esitettiin ja siihen yhdessä luokan kanssa laadittiin myös esitysmerkinnät. Länsimainen taidemusiikki ja eritoten sitä edustavat muusikot ovat pulassa, jos joka ikisen nuotin päällä ei lue jotakin ohjetta. He nimittäin pelkäävät, etteivät ymmärrä säveltäjän tarkoitusperiä ja ”väärin” tulkitsemalla jonkin musiikillisen fraasin (toim. huom. fraasi = säe, ”hengityksen mittainen” jakso sävellyksessä) saattaisivat siten jopa loukata säveltäjää. Improvisointi näissä tulkinnallisissa asioissa on klassisen musiikin parissa työskenteleville tuntematon käsite, ja jos joku sitä joskus vahingossa harjoittaisi, pidettäisiin häntä vähintäänkin hullun rohkeana, outona tai boheemina, pahimmassa tapauksessa jopa pelimannina. Onneksi meidän tapauksessamme itse säveltäjä oli paikalla, joten tätä tulkinnallista ongelmaa ei päässyt syntymään. Kummiluokka ryhtyi auttamaan kummeja mäessä ja eipä aikaakaan, kun jos jonkinmoista merkkiä alkoi nuottikuvaan ilmestyä. Näin hienolta se kuulosti:

Oikein hienoa! Kiitokset tästä haastattelusta ja onnea jatkoon!

Toivon, että kummitäti saa vielä lisää kokemusta näiden mielenkiintoisilta vaikuttavien uusien yhteistyömuotojen äärellä.

Arrivederci

Kirjoittaja: Sirkku Mantere

PS. Jos et näe minua kakkosviulun kakkospultissa tai muuallakaan päin orkesteria lähiaikoina, on siihen olemassa selitys. Olen opintovapaalla musiikkitieteen opintojen vuoksi ja palaan pulttiin vasta keväällä. Olen aloittelemassa gradun tekoa, minkä vuoksi halusin tässä kirjoituksessa hieman harjoitella kenttätyötä haastattelun merkeissä. Jos sinä tai joku tuttavasi tietää jotakin – ihan mitä vaan – kotkalaisen (tai karhulalaisen tai kymiläisen) musiikkielämän ja erityisesti työväen musiikki- ja kulttuurielämän syntyvaiheista 1900-luvun alusta eteenpäin, tai mahdollisesti jopa aikaisemmin, olisin kiinnostunut keskustelemaan kanssasi. Minuun saa yhteyden orkesteritoimiston kautta tai suoraan laittamalla viestiä osoitteeseen sirkku.mantere[at]gmail.com.