Kymi Sinfoniettan ystäväkirja: Auli Kontinen, huilisti

Aulin nimi

 

 

 

Aulin kuva_ottanut Linda
Auli Kontinen (kuva: Linda Fogelsone)

1. Minkä kirjan luit viimeksi?
Helena Sinervo: Tytön huone
Jouni Yrjänä: Maata näkyvissä – Helsingin maanhankinnan viisi vuosisataa

2. Mikä on paras kuulemasi sävellys?
Ei voi valita vain yhtä. Eri hetkinä puhuttelee erilainen musiikki.

3. Minkä teoksen haluaisit kaikkien kuuntelevan?
Kaikki eivät tykkää kaikesta. Kannattaa kuunnella monenlaista, niin voi
löytää lisää sitä itselle oikeaa musiikkia. Myös hiljaisuus on tärkeää.

4. Mitkä ovat lempiharrastuksesi?
Mehiläisten- ja puutarhanhoito, lukeminen, vanhojen talojen ja
kaupunkien arkkitehtuuri sekä niiden historia, permakulttuuri, jooga,
pyöräily. ”Kaikkien alojen asiantuntijana” jakelen mielelläni neuvoja.
Ilmeisesti vähän liiankin mielelläni.

5. Mikä on lempielokuvasi (tai televisio-ohjelmasi)?
Käyn harvoin elokuvissa enkä normaalielämässä juuri katso
televisiotakaan. Mutta pari vuotta sitten näin BBC:n sarjan Unforgotten,
se oli hieno. Erityisesti kakkoskausi jäi mieleen.

6. Mikä on suurin innoittajasi / inspiraation lähteesi esimerkiksi
musiikin saralla?
Hyvät soittokaverit (kiitos!). Hyvät sävellykset.

7. Mikä on ikimuistoisin hetkesi Kymi Sinfoniettan kanssa?
Yleensä kun yksi konsertti jää taakse, seuraava kiinnostaa enemmän kuin
edelliset. Mutta muistan millaista oli soittaa Matteus-passiota samaan
aikaan kuin Pariisin Notre Dame paloi.

8. Mikä on suurin unelmasi?
Että uskaltaisin unelmoida.

9. Kenet historiallisen henkilön haluaisit tavata, jos se olisi
mahdollista?
Wivi Lönnin. Hänen taloistaan päätellen meillä saattaisi olla yhteistä.

Aulin ystäväkirjaan
Wivi Lönnin itselleen piirtämä talo Jyväskylän
Seminaarinmäellä. Kuva on otettu Jyväskylän konserttimatkalla 2018.

10. Mikä on lempiruokasi?
Kompostikuivike, sunnuntaisin lisäksi lanttua. (Näin esittelin lapsille
”perheen uuden ruokavalion” kerran takavuosina.) Suklaa! No, jotain
siltä väliltä.

11. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi?
Jossain vaiheessa, ehkä ala-asteella, sanoin kysyttäessä että
systeeminsuunnittelija. Sitten aloin soittaa.

12. Mikä on lempipaikkasi maailmassa?
Talvella sytyttämässä tulta olohuoneen uuniin. Kesällä puutarhassa
sellaisessa kohdassa mihin paistaa aurinko.

13. Minkä taidon haluaisit oppia?
Päälläseisonta on nyt tekeillä. Seuraavaksi tulenteko ilman tikkuja.

14. Mitä haluat sanoa tämän blogin lukijoille?
Tuntuu, että nyt poikkeusaikana Kymi Sinfoniettan yleisö on tullut
läheisemmäksi kuin ennen. Hienoa että välitätte, ja lämmin kiitos
kaikesta mielenkiinnosta ja tuesta! Ennemmin tai myöhemmin nähdään taas
konserteissa!

flute-1427652_1920-2_ympyrä-1_uusi_uusi

 

Kymi Sinfoniettan ystäväkirjan kysymyksiin vastaavat orkesterin muusikot ja hallintohenkilökunnan jäsenet. /// The questions of this Friendship Book will be answered by the orchestra’s musicians and members of the administrative staff.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s