Kirjoitus esittelee Kymi Sinfoniettan keskiviikkona 3.2. klo 19 julkaistavan verkkokonsertin sisältöä: barokkikonsertissa kuullaan ja nähdään orkesterin uusimpia soittimia; vanhan mallin mukaan rakennettuja barokkikäyrätorvia, joita mm. säveltäjä Johann David Heinichen käytti sävellyksissään 1700-luvun alkupuolella.
Kirjoittaja: Henriikka Teerikangas, käyrätorvisti
Kymi Sinfoniettan yleisöllä on jo pitkään ollut etuoikeus kuulla konserteissa luonnontorvien ja barokkitrumpettien soittoa. Näitä soittimia käytettiin 1600- ja 1700-luvuilla ennen kuin venttiilikoneisto kehitettiin 1800-luvulla. Kun Kymi Sinfonietta soittaa esimerkiksi Mozartin tai Haydnin teoksia, orkesterin vaskisoittajat käyttävät luonnontorvia ja barokkitrumpetteja. Käyrätorvesta on olemassa vielä luonnontorvea vanhempi versio: barokkitorvi eli corno da caccia (suoraan käännettynä metsästystorvi). Corno da caccia -nimi juontaa juurensa käyrätorven alkuperäisestä käyttötarkoituksesta metsästyksessä. Kuten luonnontorvessa, barokkitorvessakaan ei ole venttiileitä ja soittimen kellon (josta soittimen ääni tulee ulos) ja suukappaleen väliin vaihdetaan eripituinen putki sävellajin mukaan. Soitin eroaa luonnontorvesta siten, että sen kello on hieman pienempi, oikeaa kättä ei pidetä kellossa soiton aikana ja soittimen runkoon on tehty reikiä, joilla säädetään virettä. Todennäköisesti 1600- ja 1700-luvuilla soittimissa ei ole ollut reikiä, jotka soittimiin nykyään tehdään, mutta ne auttavat tiettyjen äänien virittämistä yhtenäisiksi jousien ja muiden puhaltimien kanssa. Soittaja peittää siis kaksi reikää peukaloillaan ja avaa niitä tarvittaessa.
Dresdenin hovissa oli otollinen ilmapiiri käyrätorvensoiton kehitykselle vuosina 1694-1763. Saksin vaaliruhtinas Fredrik August I tuki taiteita ja oli innokas metsästäjä, samoin kuin hänen poikansa Fredrik August II, joka hallitsi isänsä jälkeen 1733-1763. He käyttivät paljon varoja taiteisiin, palkkasivat soittajia hovin orkesteriin ja tilasivat uusia teoksia. Dresdenin hoviorkesteri oli myös siitä poikkeuksellinen, että toisin kuin muissa hoveissa, soittajat erikoistuivat vain yhteen instrumenttiin. Muissa hoveissa trumpetinsoittajat saattoivat soittaa myös käyrätorvia, jolloin näille kahdelle instrumentille kirjoitettu musiikki oli usein hyvin samankaltaista. Yhteen instrumenttiin keskittyminen mahdollisti kuitenkin käyrätorvensoittajien nopeamman kehittymisen omassa instrumentissaan. He erikoistuivat kahteen soittotapaan: trumpetistien käyttämään clarino-soittoon, jossa soitetaan virtuoottisia melodioita korkeassa äänialassa ja fanfaariaiheisiin (Hiebert, 1992). Kymi Sinfoniettan verkkokonsertissa 3.2. klo 19 kuullaan esimerkiksi Johann David Heinichenin Concerto grosso F-duuri, jossa käytetään näitä molempia soittotapoja.
Johann David Heinichen (1683-1729) oli yksi Dresdenin hovin säveltäjistä ja häneltä löytyy useita teoksia, joissa barokkitorvet loistavat virtuoottisuudellaan. Heinichen oli lapsesta asti innostunut musiikista ja sai opetusta Leipzigin Thomasschulessa mm. kuuluisalta säveltäjältä Johann Kuhnaulta. Hän siirtyi isänsä tahdosta kuitenkin opiskelemaan oikeustiedettä Leipzigin yliopistoon vuonna 1702. Ura oikeustieteen saralla jäi lyhyeksi ja vuonna 1709 Heinichen keskittyi täysin säveltämiseen (Lindemann Malone). Heinichen palkattiin Dresdenin hoviin 1717, seitsemän vuotta sen jälkeen, kun hovin orkesteriin oli palkattu ensimmäiset käyrätorvensoittajat (Hiebert, 1992).
Käyrätorvensoittajille sävelletään orkesteriteoksissa ”pareittain”. Usein käyrätorvia on teoksessa kaksi, neljä, kuusi tai kahdeksan. Toki poikkeuksiakin on, kuten Beethovenin 3. sinfonia ”Eroica”, jossa tarvitaan kolme käyrätorvensoittajaa. Tapa kirjoittaa parilliselle määrälle soittajia, joissa 1., 3., 5. ja 7. muusikko soittavat aina korkeammalta ja 2., 4., 6. ja 8. matalammalta, on ollut käytössä jo, kun Heinichen sävelsi Dresdenin orkesterille. Dresdenin hoviin oli vuonna 1710 palkattu kaksi käyrätorvensoittajaa, böömiläinen Johann Adalbert Fischer ja Frankenin alueelta kotoisin oleva Franz Adam Samm. Hiebertin mukaan vuosien 1717-1719 sävellykset Dresdenin hovissa todistavat, että Fischer ja Samm olivat erityisen taitavia instrumenttinsa hallinnassa. On todennäköistä, että Fischer ja Samm olivat myös taitavia trumpetinsoittajia ja Dresdenin hovin sääntö yhdestä instrumentista antoi heille mahdollisuuden käyttää noita taitoja käyrätorvensoiton kehittämiseen (Hiebert, 1992). Hiebert mainitsee myös, että ilmeisesti Fischerin ja Sammin soitto oli erityisen vaikuttavaa, sillä esimerkiksi Heinichen ei ollut käyttänyt muihin hoveihin säveltämissään teoksissa käyrätorvia niin monipuolisesti kuin kirjoittaessaan Dresdenin muusikoille
LÄHTEET:
Hiebert, Thomas (1992). Virtuosity, Experimentation, and Innovation in Horn Writing from Early 18th Century Dresden. Historic Brass Society Journal, volume 4.
Lindemann Malone, Andrew: https://www.allmusic.com/artist/johann-david-heinichen-mn0001206862/biography
LISÄTIETOJA KE 3.2. KLO 19 JULKAISTAVASTA VERKKOKONSERTISTA:
SOOLOJA LAVAN TAKAA 