
(kuva: Pixabay)
Teksti: Suvi Granberg
Kuluvina viikkoina, kuukausina ja vuosina – niinhän se tosiaan on! – olemme, yksilöinä, yhteisöinä ja yhteiskuntina kipuilleet jatkuvan epävarmuuden kanssa. Uskomme ja odotamme, sopeudumme ja yritämme uudestaan ja valitettavasti usein petymme, kun elämä ei sittenkään, taaskaan, palautunutkaan normaaliksi tai valitettavan monille edes siedettäväksi. On inhimillistä, että päät ajoittain painuvat syvään ja alakulo valtaa mielen.
Kuitenkin on taas yritettävä ja uskottava huomiseen. On noustava aamulla ylös vuoteesta ja luotettava siihen, että työtä kannattaa tehdä, olivatpa ne isoja vastuita tai arkisia kotitehtäviä.
Usein kuuntelen aamulla jotain musiikkia, vaikkapa Bachin Goldberg-muunnelmia tai maailmanmusiikkia. Tänään kuulokkeista kuului Pave Maijasen ”Elämän nälkä”. Lämmin muisto varhaisnuoruudesta tuli mieleeni. Olimme siskoni kanssa Lappeenrannan kaupungintalon salissa Paven keikalla. ”Elämän nälkä” on tuon hetken jälkeen ollut voimabiisini ja tänäkin aamuna kyyneleet valuivat silmistäni, kun musiikin voima, elämän voima – jälleen kerran – jylläsi tajuntaani.
Teen Kymi Sinfoniettassa orkesterityön ohella yleisötyötä. Työhöni kuuluu erilaisten ihmisten kohtaamista musiikin parissa ja vuorovaikutus asiakkaiden kanssa antaa minulle paljon. Eräässä asiakastilaisuudessa joulukuussa saimme yhdessä kokea musiikin voiman kouriintuntuvasti. Keskustelimme musiikista, teimme rentouttavia harjoituksia ja esitin asiakkaille viululla Bachin ja Schubertin musiikkia. Tapaamisen lopuksi he kertoivat kokemuksiaan musiikista. Nuori nainen kertoi, ettei hän muista, koska viimeksi olisi ollut näin rentoutunut. Uskon, että tälle asiakkaalle tuo pieni hetki oli voimaannuttava ja jätti myönteisen muistijäljen. Musiikki saattaa tehdä meihin erityisen vaikutuksen yllättäen, kysymättä sopivaa hetkeä tai mielentilaa, joskus yksinäisyydessä, joskus toisten kanssa jakaen.
Tarvitsemme kaikki tukea toisiltamme näinä epävarmuuden kuukausina. Voimme myös auttaa itse itseämme. Voimme hakeutua sellaisten asioiden äärelle, joista olemme ennenkin saaneet hyvää oloa. Voimme kuunnella musiikkia, joka kertoo meille tarinoita siitä, miten ihmiset ovat ennenkin kokeneet vaikeita asioita, ilmaisseet jopa epätoivoa, ja kuitenkin nousseet sinnikkäästi uuteen päivään.
- Pave Maijasen koskettavan ”Elämän nälkä” -kappaleen pääset kuulemaan YouTubesta osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=lGN3XB9YXDI
- Laulun sanat löytyvät täältä: https://lyrics.fi/pave-maijanen/elaman-nalka
Kiitos osuvasta kirjoitusestasi. Niin tämä elämä menee. Ylös on yritettävä joka aamu. Kyllä se elämän nälkä sieltä on onneksi aina tullut. Kaikkea hyvää sinulle.
TykkääTykkää
Kiitokset kauniista kommentistasi! Kaikkea hyvää Sinullekin ja voimia tähän aikaan! Toivottavasti näemme pian konserteissa!
TykkääTykkää