Kymi Sinfoniettan ystäväkirja: Auli Kontinen, huilisti

      1. Minkä kirjan luit viimeksi? Helena Sinervo: Tytön huone Jouni Yrjänä: Maata näkyvissä – Helsingin maanhankinnan viisi vuosisataa 2. Mikä on paras kuulemasi sävellys? Ei voi valita vain yhtä. Eri hetkinä puhuttelee erilainen musiikki. 3. Minkä teoksen haluaisit kaikkien kuuntelevan? Kaikki eivät tykkää kaikesta. Kannattaa kuunnella monenlaista, niin voi löytää lisää sitä…

Orkesterimuusikon monet roolit – haastateltavina alttoviulisti Eero Kesti ja lyömäsoittaja Vladimir Belov

Kirjoittaja: Johannes Raikas, kontrabasisti Kuten me kaikki tiedämme, orkesterimuusikot soittavat joka viikko tai ainakin melkein joka viikko jonakin iltana yhdessä konsertin. Arvatenkin he myös harjoittelevat tätä konserttia varten kokoontumalla yhteen ja soittamalla esitettäviä teoksia etukäteen. Mutta paljonko yhtä konserttia varten harjoitellaan? Onko muusikolla lisäksi muita tehtäviä? Alttoviulisti Eero Kestin (vas.) työ musiikin parissa on ulottunut…

Mitä opin isovanhemmiltani?

Kirjoittaja: Suvi Granberg, viulisti ”Myy huilus ja osta lehmä!” oli vaarillani tapana sanoa. Tuon sanonnan oli kuulemma tarkoitus hiljentää viheltely, jota isoisäni lapsuudessa pidettiin turhanpäiväisenä ajanhaaskuuna. Hassua kyllä, vaarini oli muistojeni mukaan vieraanvarainen seuramies, jonka suuhun sanonta huonosti istui. Sanonta olikin ehkä enemmän vitsi. Vaarini oli harrastelijaviulisti ja rakasti Mendelssohnin viulukonserttoa. Mummo taas soitti pianoa…

Kymi Sinfoniettan ystäväkirja: Dimas Ruiz Santos, oboisti

1. Minkä kirjan luit tai kuuntelit viimeksi (jos et lue kirjoja, minkä lehden luit viimeksi)? Luen pikkuhiljaa ensimmäistä romaaniani suomeksi: Arto Paasilinnan Kylmät hermot, kuuma veri. Espanjaksi luen nyt Roser Caminalsin rikosromaania nimeltä La pequeña muerte. 2. Mikä on paras kuulemasi sävellys / kappale? En uskalla sanoa, mikä on paras. Mutta aina kun kuuntelen Händelin…

Viulu on Szymanowski-intrumentti / Violin is a Szymanowski instrument

Kirjoittaja / Writer: Stevan Sretenovic, viulisti / violinist The original text in English can be found below (after the Finnish translation) Karol Szymanowskin viulumusiikkia pidetään nykyään standardiohjelmistona. Hänen niiden viululle sävellettyjen teostensa joukkoon, joita esitetään eniten, mutta ei läheskään riittävästi, lukeutuvat viulusonaatti Myyttejä ja viulukonsertot. Mielestäni hänen konserttonsa ovat keskeisimpiä ja oivaltavimpia olemassa olevia viulukappaleita….

Kymi Sinfoniettan ystäväkirja: Henriikka Teerikangas, käyrätorvisti

1. Minkä kirjan luit tai kuuntelit viimeksi (jos et lue kirjoja, minkä lehden luit viimeksi)? Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys. Kirja sopi hyvin eristäytymisen tunnelmiin. 2. Mikä on paras kuulemasi sävellys / kappale? Beethovenin 3. sinfonia ”Eroica” 3. Minkä levyn / kappaleen / teoksen haluaisit kaikkien kuuntelevan? Jazzpianisti Herbie Hancockin Maiden Voyage, levyltä Maiden…

Kymi Sinfoniettan ystäväkirja: Suvi Granberg, viulisti

1. Minkä kirjan luit tai kuuntelit viimeksi (jos et lue kirjoja, minkä lehden luit viimeksi)? Kari Hotakainen: Henkireikä 2. Mikä on paras kuulemasi sävellys / kappale? J. S. Bach: Matteus-passio. Olen musiikin suhteen aika kaikkiruokainen. Musiikki vetoaa tunteisiini, enkä voi olla kuulematta musiikkia, esim. kampaajalla istuessa. Enimmäkseen saan hyvin fiiliksiä musiikista, mutta toisinaan mietin, että…

Kymi Sinfoniettan ystäväkirja: Csaba Rajnai, klarinetisti

1. Minkä kirjan luit tai kuuntelit viimeksi (jos et lue kirjoja, minkä lehden luit viimeksi)? Heather Morris: Auschwitzin tatuoija. 2. Mikä on paras kuulemasi sävellys / kappale? Klarinetistina se on tietysti Mozartin klarinettikonsertto. 3. Minkä levyn / kappaleen / teoksen haluaisit kaikkien kuuntelevan? Levy: Jacques Loussier: Play Bach, siinä yhdistyy Bachin nerous ja sivistynyt jazz….